|
Login
|
KoulutusPSK Kupla järjestää jäsenilleen sukellukseen ja uppopalloon liittyviä kursseja. Lisäksi tarvittaessa introsukelluksia ulkopuolisille jäsenhankinnan tukemiseksi.Sukelluksen "kertauskurssi"Kurssi kaikille, joiden sukellustiedot ja -taidot ovat jo hieman ruosteessa, mutta paluu pinnan alle on ollut mielessä. Kurssilla kerrataan sukelluksen teoriaa ja päivitetään tietoa ajan tasalle muuttuneiden tietojen osalta. Tämän lisäksi pidetää allasharjoitukset, joissa kerrataan perustaidot.Kertaus sisältää kaksi teoriatuntia ja kaksi allasharjoitusta. Teoriatunnit ja allasharjoitukset pidetään samoina iltoina, joten kurssi vie kaksi iltaa. Mikäli sukellustiedot ja taidot ovat kurssin jälkeen riittävällä tasolla, voi kurssin jälkeen hakea päivitystä vanhentuneeseen sukeltajakorttiin. Kurssin edellytyksenä on aiemmin käyty CMAS-sukelluskurssi. Kurssille tulijoiden pitää olla Kuplan jäseniä, liiton jäseniä. Kurssilaisilla tulee olla lisäksi voimassa oleva sukellusonnettomuudet kattava vakuutus. Yhteyshenkilö (sakari.kotola(ät)iki.fi) Sukelluskertaus IntrosukellusIntrosukelluksella pääset uimahalliin kokeilemaan laitesukellusta. Kupla järjestää syksyisin introsukellusmahdollisuuden noin 40 teekkarille. Parhaiten ilmoittautuminen käy TKY:n järjestämässä Kampusriehassa syksyllä.Voimme tarvittaessa järjestää introsukelluksia myös pienemmille ryhmille, kuten työporukoille. Laitesukelluksen peruskurssiPSK Kupla järjestää laitesukelluksen peruskurssin kerran vuodessa. Kurssi on Sukeltajaliitto ry:n hyväksymä ja siltä saa CMAS* -kansainvälisen sukelluskortin.Peruskurssi järjestetään keväisin. Jos kurssilaisista tulee ylitarjontaa, etunenässä ovat Kuplalaiset, sitten teekkarit (ja siippansa) ja sitten ns. muut. Eli kannattaa liittyä Kuplaan jo syksyllä ja tulla mukaan toimintaan, hallille, bileisiin ja talkootöihin. Vastuukouluttaja Mikko Auromaa (mikko.auromaa(ät)iki.fi) Laitesukelluksen peruskurssi 2007 Laitesukelluksen peruskurssi 2008 Laitesukelluksen peruskurssi 2009 Laitesukelluksen peruskurssi 2010 Laitesukelluksen jatkokurssiKurssi antaa täydentävää ja syventävää oppia sukelluksen perusteet omaavalle sukeltajalle (CMAS*, NAUI Scuba Diver tms). Kurssilla opetetaan vaativampia potkutekniikoita, tasapainotusta sekä tutustutaan erilaisiin sukellusharrastuksen muotoihin. Kurssin jälkeen oppizlaalla on valmiudet vaativammissa olosuhteissa sukeltamiseen (mm yösukellus sekä syväsukellus aina 30m asti). Kurssin hyväksytysti suorittaneelle myönnetään CMAS** (P2) -kortti. Kurssi järjestetään seuraavan kerran loppukesästä 2009. Avovesiviikonloppu järjestetään 29.-30.8.2009-Yhteyshenkilö (Joonas.arponen(ät)iki.fi) Laitesukelluksen jatkokurssi 2007 Laitesukelluksen jatkokurssi 2008 Laitesukelluksen jatkokurssi 2009 Laitesukelluksen syventävä jatkokurssiCMAS*** eli P3-kurssi sisältää tiedot ja taidot, jotka tarvitaan sukellusvanhimpana toimimiseen. Kurssi sisältää myös veneilyyn, fysiikkaan, fysiologiaan, lakiin, syväsukelluksiin ja laitetekniikkaan liittyvää teoriaa ja käytäntöä. Kurssiin on sisällytetty myös NAUI MSD kurssin vaatimukset. Vuoden 2009 kurssi järjestetään keväällä.Laitesukelluksen syventävä jatkokurssi 2009 Laitesukelluksen syventävä jatkokurssi 2010 CMAS NitroksikurssiKupla järjesti ensimmäisen Sukeltajaliitto ry:n hyväksymän Nitroksikurssin kesäkuussa 1997. Seuraava kurssi järjestetään alkukeväästä 2010.Nitroksikurssi 2010 TurvasukeltajakurssiYleisinä esivaatimuksina kurssille on LSJK (P2) luokitus ja voimassa oleva ensiapupätevuus (esim. EA1 tai Sukeltajaliitto ry:n ensiapukurssi). Seuraav kurssi järjestetään syksyllä 2009 ja vastuukouluttajana toimii mikko.auromaa (ät) iki.fiRescue07 Rescue08 Rescue09 SyväsukelluskurssiSyväsukelluskurssin tarkoitus on antaa tiedot ja taidot, joita tarvitaan 30-50 metrin syvyysalueella toimimisen harjoittelemiseen. Kurssia ei ole tarkoitus järjestää lähitulevaisuudessa.VapaasukelluskurssiEdellinen vapaasukelluskurssi järjestettiin 2009 alussa. FDTF:n kanssa.Uppopallon peruskurssiJärjestetään syksyisin. Lisätietoja antaa Jaakko Nummelin (jsnummel (ät) cc.hut.fi).LähikouluttajakurssiKurssi antaa valmiudet lähikouluttajan tehtäviin, laitesukelluskouluttajan suorassa valvonnassa tapahtuvaan toimintaan laitesukelluskurssilla. Vuoden 2009 kurssi järjesteään keväällä helmi-toukokuussa. Vastuukouluttajan toimii nora.westenius (at) iki.fiLähikouluttajakurssi 2007 Ohjeet kouluttajilleKouluttajasivutCreated by: hka last modification: torstai 15. huhtikuu 2010 [13:33:38 UTC] by Arponen |